Ilmastonmuutosta ei voi olla huomaamatta. Jopa energiateollisuudessa ovat joutuneet sen nyt vihdoin myöntämään, vaikka vuosikausia tappelivatkin vastaan mm. rahoittamalla tutkimuksia. Näiden "tutkimusten" tuloksina julkisuudessa väitettiin pitkään, että lämpöiset vuodet ovat olleet vain pieniä tavallisia kausivaihteluita sääilmiöissä. Ajateltiin pitkään, että kyllä niitä kylmiäkin vuosia sitten taas tulee. Ja tuleehan niitä varmasti, sitten kun ensin saadaan uusi jääkausi, tai Golf-virta kääntymään, tai molemmat.

Tilanne oikeiden tutkijoiden mukaan on nyt vain se, että 50 vuoteen emme pysty tekemään lämpenemiselle mitään.

(Lue Aamulehdestä Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalaksen haastattelu)

Ilmasto siis lämpenee vielä 50 vuotta joka tapauksessa, teemme yhtään mitään päästörajoitusten suhteen tai emme. Ne päätökset, mitkä nyt teemme vaikuttavat vasta siis vuoden 2060 jälkeen, jos ajatellaan sitä, että pyrimme laskemaan ilmakehämme keskilämpötilaa. Eli meidän elinaikana Suomessakin on vain pakko tottua yhä enemmän lämpeneviin talviin, sateisiin ja myrskyihin, sekä lumettomuuteen ja kurakeleihin. Sukset saa alkaa laittaa pysyvään kesäsäilytykseen Etelä-Suomessa, ja urheilukaupat voivat alkaa keskittyä uusiin tuotevalikoimiin talvikuukausina.

Mutta meillä sentään on asiat ihan hyvin. Toisin on monissa kehitysmaissa, Välimeren maissa ja muualla etelämpänä. Siellä kuivuus ja kuumus alkavat olla jo tukala ongelma. Eräät Punaisen Ristin avustustyöntekijät ovat jo lausahtaneet julkisuudessakin karun totuuden: vielä käymme sotia öljyn vuoksi, mutta ei mene kauan kun sodat käydään puhtaan veden takia.

Tokihan maapallolla vettä riittää, onhan meillä meret (jotka tosin ovat jo kovin saastuneet), ja merivedestä pystytään mainiosti nykyteknologialla valmistamaan juoma- ja viljelykelpoista makeaa vettä. Mutta se vaatii energiaa, joka vaati rahaa. Ja sitä monilla köyhillä mailla ei ole. Lisäksi makean veden valmistaminen merivedestä lisää entisestäänkin päästöjä. Noidankehä on valmis.

Mietin usein yön tunteina, miten tilanne pääsi tähän. Ajatukset ovat vähän samat, kuin tupakanpolttajalla joka ei uskonut sairastuvansa keuhkosyöpään. Meitä varoitettiin - me emme uskoneet. Vähin mitä tämä sukupolvi voisi tehdä, olisi yrittää turvata edes jonkinlainen elämisen laatu lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Mutta sen sijaan me matkustamme Phuketin ja Helsingin väliä, ja käymme shoppailemassa lähisuperhypermarketissa turhakkeita minkä kerkeämme. Lapset ajavat tänäpäivänä polkupyörän sijasta mönkijöillä ja moottorikelkoilla. Minäkin tuprutan tupakkaa ja käyn autolla Tampereella vähän väliä. Tosin sentään työni teen nykyään suurimmaksi osaksi kotoa käsin. Se on ainakin ekologista.