1314552.jpg
Askelsarjoja harjoitellaan kuvio kerrallaan.

– Tämä on ollut todella kivaa, toteaa Mira Kalijärvi kiiruhtaessaan tanssitunnille Kortesjärven Nuorisoseuran saliin. Mira on mukana Tanssikimara-ryhmässä. 
Järviseudun Opiston järjestämät nuorten tanssikurssit ovat saaneet suuren suosion.
– Tanssikursseja ei tällä alueella ole ollut tarjolla, ja se on ehkä yksi syy suureen suosioon, arvelee kursseja vetävä tanssinopettaja Minja Rantala.

Kortesjärvellä tanssiryhmiä on kolme. Satubalettiin osallistuvat ovat alle kouluikäisiä. Lasten luovan tanssin ryhmään osallistuvat ovat ala-asteikäisiä. Tanssikimara-ryhmä puolestaan koostuu yläaste- ja lukioikäisistä nuorista.
– Satubaletissa on mukana yksi poika, lasten luovan tanssi ryhmässä poikia on ollut kaksi, mutta isompien ryhmässä poikia ei ole ollut mukana, Milja Rantala kertoo.
Tanssikimara-ryhmä on kuitenkin kaikkein suurin, aluksi ryhmässä oli 26 osallistujaa, mutta määrä on vakiintunut pariin kymmeneen.

1314551.jpg
Tanssituntiin liittyy myös venyttely.

Satubalettiryhmällä on omat kuvionsa, mutta kaksi muuta ryhmää käyvät läpi samoja tansseja, kuten  jazztanssia, balettia, hip hopia, flemencoa.
– Nyt olemme ottaneet showtanssi -teemaa  ja harjoitelleet askelkuvioita, keväällä on luvassa myös muun muassa steppiä. Irkkutanssejakin on suunnitelmissa, ohjaaja kertoo.
– Jazzkädet mukaan, napsautukset, ravistukset, huutelee Milja ohjeita oppilaille, ja kaikki tietävät miten tehdään. Tanssinohjauksessa ammattitaidolla on tärkeä merkitys. Hyvän ohjaajan opit menevät kerralla perille ja ryhmä on innolla mukana. Tunti aloitetaan lämmittelyllä ja päätetään venyttelyllä.
– Kyllä on ollut mukava, toteavat Aino Luoma ja Marika Teppo. He ovat olleet aktiivisia tanssikurssilla kävijöitä syksystä alkaen. Tähän saakka mieluisin tanssi heidän mielestään on ollut flamenco.
– Hip hop on ollut ihan parasta, toteaa Juuli Hautasaari omasta mielitanssistaan. Häntä ovat erityisesti innoittaneet tanssien liikkeet ja hypyt.

Eemeli Erkinheimo odottaa innolla steppiä, jota on luvassa keväällä.
Milja Rantala kertoo, että ryhmille on tarkoitus järjestää esiintymistilaisuus kevään aikana.

Marita Mattila